lauantai 20. lokakuuta 2012
Kissanpäivät
Yksin mustavalkoisessa yksiössäni. Idyllinen keskustalähiö, missä lähikauppa ja ihmiset etenevät arkisesti suorittaen rutiininsa. Minun yksiössäni on huone ja keittokomero. Patjani lattialla kuhisee kissan pentuja. Se oli vain vahinko. Osanssit, harmaat, valkoiset, raidalliset, läikikkäät ja mustat.
Nappaan pentua niskasta. Se sulkee silmänsä ja vikisee. Sen nahka venyy ja tiukennan otettani. Näin emäntäsi kohtelee sinua. Ja se vikinä loppuu nyt. Väännän kissalta niskat nurin ja se veltostuu kun pudotan sen lattialle. Helpotuksen hymähdys ja käkikello lyö puoli yksi päivällä. Kukkuu.
Eräs pennuista kathastaa kelloon leikkisästi. Seuraavaksi on sen vuoro. Nostan pennun syliini ja menen sen kanssa parvekkeelle. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Aukaisen parvekelasit ja heitän pennun railulla kaarella alas asfalttiin. Se sätkii kunnes seuraava auto tekee siitä viimein lopun. Pentu pennun jälkeen katu täyttyy kituvista pennuista, suolista, verestä ja pullistuneista silmistä.
Helpotus on suuri kun ilta sateen turvin olen saanut kaikki askareeni loppuun ja hyppelen laulellen ulkosalla. Sammakot kurnuttavat kanssani, mutta epävireiset saavat vahingollisen kohtalon.
(aamulla herätessä ei ollut yhtään hyvä olo)
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
skorpioni sänkyni alla
skorpioni sänkyni alla
pieni mustaan kuoreensa naamioitu
mutta se on siellä
varmasti on
naamionaan tuttu ystävällisyys
yritän päästä siitä eroon
mutta se tarttuu käteeni
ja iskee piikkinsä ranteeseeni
se sattuu
veri valuu kädestäni
ja pisatar tipahtelevat maahan
se ei irtoa vaikka yritän riuhtoa sitä enemmän ja enemmän
juoksen kauhun kyyneleet silmissäni ulkomovelle
ei mitään
ei ketään
se vain tiuksentaa otettaan
ulkona tartun siihin kaikin voimin
ja viimein!
se irrottaa otteensa ja lentää kauaksi
kadun toiselle puolelle
tekee kipeää
ja jälki on epämielyttävä
sitä kirvelee..
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Makasimme sängyllä. Sinä minun sylissäni. Kuiskasit hiljaa: "muista että sanon viiden vuoden päästä että rakastan sinua" "Muistutan" vastasin ja hymyilin vaikket sitä nähnytkään niin tiesin että tunsit sen. Painoit silmäsi kiinni ja olit aivan hiljaa. Minäkin rakastan sinua olin sanomassa kun huomasin kätesi kylmenevän. Et enää hengittänyt. Ravistelin sinua, mutten saanut sinusta irti elettäkään.
Olit kuollut niinkuin sanoit. 21-vuotiaana huomenna täyttäisit 22. Miksi juuri nyt. Miksi tänään. Miksi noiden sanojen jälkeen.
Kädessäni oli puhelin. Mitä minun pitäisi tehdä. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Puhelin leijui pois kädestäni ja tunsin ympärillänni lämmön.Olin varma että se olit sinä, et ollut vielä poissa. Olit lähelläni ja halasit minua vaikken voinut enää sinua nähdä. Laitoit musiikin soimaan, se oli lempi laulusi. Nostit minut ilmaan ja tanssimme hetken "It´s going to be fine night to night it´s doing to be fine day tomorrow" musiikki soi. Sitäkö halusit minulle sanoa. LAskit minut alas. Laitoit tee veden kiehumaan. Esillä oli vain yksi muki ja vadelmatee pussi. Eihän sinua enää ollut. Kyyneleen vierivät poskilleni. Vadelmatee sai sinut aina rauhoittumaan ja hymyilemään.
Tunsin kuinka seisoit edessäni. Kiedoin sinut vilttiin että saisin sinut nähdä veilä edes jotenkin konkreettisesti. Edessäni leijui peitto. Nostin sitä, jotta näkisin "kasvosi" mutta näinkin sielusi tummansinisen ja hyvin vanhan. En ollut enää yhtään varma olitko se sinä. Huone tuntui kylmenevän, mitä jos jokin toinen henki oli kaapannut sinut ja jos tämä olento vain pilaili kustannuksellani. Sain kuitenki jostain rohkeutta. Astuin askeleen kohti. "Lumida, oletko se sinä?" samassa se hävisi ja viltti valahti lattialle.
Kuulin äänesi sängyltä. Haukoit henkeä ja olit itkuinen. Viimein sait sanottua "Sinä teit sen" En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Huomasit sen selvästi ja päätit ilmeisesti kerrankin antaa minulle heti suoran vastauksen. "Pelastit henkeni, kuolema oli aivan askeleen päässä, mutta nyt olen herännyt viimein Lumidana eloon"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)