"Olimme tämän kurjan ihmiskunnan viimeinen toivo. Olimme vaeltaneet päämäärättömästi varmasti jo useamman päivän. Kaikkialla näkyi vain lunta. Ruoka alkoi loppua ja välit alkoivat kiristyä. "Katsokaa tuolla näkyy savua" sanoi perässäni tuleva poika.
Retkikuntamme kääntyi toiveikkaana savun suuntaan. Ehkä emme olleetkaan ainoat oleenjääneet.
Tunnin kahden tai kolmen kävelyn jälkeen lumi allamme alkoi muuttua kosteammaksi. Paikka paikoin oli kohtia jossa hanki petti alta. Meillä ei ollut aavistustakaan kuinka syvä tai mitä kinosten alla oli. Miehet alkoivat vilkuilemaan toisiaan huolestuneesti, mutta kukaan ei sanonut mitään. Oliko niin että vaarallinen ja mahdolliseen tuhoon johtava päämäärä oli kuitenkin parempi kuin ei päämäärää ollenkaan.
Seuraavan tunnin sisällä saavuimme jyrkänteen seunalle jostai näimme sen, tulivuoren. Kaikki olivat hetken hiljaa kunnes kaikki kääntyivät kysyvästi minun puoleeni. En ollut osannut odottaa tällaista näkyä. Tulivuorta ympäröi sula, vihreä alue. Vain sen näkeminenkin nostatti kyyneleet silmiini. "Menemme alas" sain viimein sanotuksi.
Reitti oli melko vaarallinen ja useammankin kerran olimme menettää henkemme. Onneksi käyttä oli tarpeeksi. Tunsin kuinka jokaisella pyörivät mielesään omat toiveet ja haavekuvat tulevaisuudesta. Puolessa välissä matkaa sain kuitenkin kauhukuvan, mitä jos tulivuori purkautuu. En sanonut mitään mutta ehkä olisi pitänyt.
Tajuamatta mitä tein irrottauduin köydestä. Muut jatkoivat matkaa ja minä upposi. Upposin syvälle lumen alle olevaan onkaloon. Se oli kuin liukumäki joka meni eteenpäin. Humina peitti ahdisksen hetkeksi. Vauhti hiljeni ja nousin ylös. Olin aivan vetinen. Seisoin purossa joka laski mereen. Onneksi olin päästänyt irti sillä vain minulla oli tulevaisuus. Kaikki muut menehtyivät tulivuoren purkauksessa."
-Niin siinä sanotaan. Niin tämä kylä on saanut alkunsa. Miehestä joka uskalsi päästää irti. Minusta hän oli hurjan rohkea.
-Minä en usko tuota.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti