Jos...

Jos olisin minä, niin kuka olisin?

Jos olisin minä, mistä haaveilisin?

Jos olisin minä...

?

Tavallista...

Tavallinen perhe, tavallisessa autossa, matkalla tavalliselle perhelomalle. Rannikko kaupunki, kulttuurilla ja mikä parasta suurella huvipuistolla. Kaupunkia voisi luonnehtia unelmien täytytmykseksi. Se on juuri sellainen paikka minne perhe kuin perhe voi lähteä karkuun arkea, korjaamaan parisuhdetta tai viihtymään mukavasti. Huvipuistoa meinostetaan: " "
"Joko ollaan perillä" kysyy seitsemättä kertaa perheen pienimmäinen. "Ihan kohta" vastaa isä tasapaksulla äänellä. Äiti huokaisee. Isosisko kääntää kylkeä ja tuojottaa ohi viliseviä puita.
Viimein perillä. Tavarat on viety hotellille ja lasten loma voi alkaa. Puiston portilla jonotetaan jännityneesti omaa vuoroaan. Kukaan ei ole käynyt siellä ennen eikä tiedä mitä odottaa. Kun rannekkeet on saatu käteen tytöt päästetään vapaalle. Isä ja äiti suuntaavat näköalatornille. Tytöt juoksevatkilpaa vuoristorataan.
Päivä kuluu mitä ihmeellisimpien härveleide parissa eikä nälkää huomaa ennenkuin illalla. Puiston valot syttyvät ja kaikki näyttää satumaiselta. Isää ja äitiä ei näy missään. Paniikki ei kuitenkaan iske tyttöihin eikä keneenkään muuhun lapseen. Kaikki ovat kadottaneet vanhempansa. He tietävät ettei enää ole paluuta tavalliseen askeen. Tästä alkaa hulvaton elämä.
Tytöt eivät pian muista olevansa siskoksia. Vanhempi löytää itselleen ystävän. Hän on samanikäinen, mutta asustanut huvipuistossa jo pidemmän aikaa. Hän esittelee paikkoja. He leikkivät ja tutustuvat toisiinsa. He muuttavat yhdessä asumaan, pieneen kaksioon aivan keskustan laidalle.
Aika kuluu ja tytöt varttuvat. Kaupungissa ei kuitenkaan suvaita vakituisesti asuvia aikuistumiseen päin olevia tyttöjä. He ovat vaaraksi kulissille. Heillä voisi olla jo omia lapsia. Tytöt eivät kuitenkaan tiedä tai piittaa sellaisesta. Heillä on toisensa.
Kaupunki ei kuitenkaan katso tätä hyvällä. Eräänä yönä heidän kaksioonsa murtaudutaan. Mietitäämpäs miltä tuntuu, kun ainut ystävä, kumppani on hävinnyt tielle tietämättömille aivan mitään sanomatta. Olet oudossa paikasssa ja muistot menneestä, tavallisesta elämästä, alkavat palata mieleesi...

Syysflunssa?

Tyttö oli hukassa. Hän ei tiennyt mistä tuli eikä muistanut minne oli matkalla. Hän pysähtyi jokaisessa kadun kulmassa ja katsoi teidennimiä. Etsikö hän jotain tuttua. Mies päätti mennä kysymään häneltä: "Hei oletko eksyksissä" Tämä ei vastannut. Oliko hän ulkomaalainen. Ei hän ainaaan näyttänyt. Hänellä oli päällään aivan samanlainen musta takki kuin muillakin oletetusti hänen ikäisillään nuorilla tytöillä. Hänen kiharansa oli nostettu rusetilla korkealle ponihännälle.
Mies ei siis saanut mitään sanallista vastausta. Tyttö kyykistyi ja näytti itkevän. Mies kumartui häntäkohti ja kosketti lempeästi hänen olkapäätään. "Mikä on? Ei hätää. Kerro voinko auttaa sinua jotenkin." Tyttö kohotti katseensa mieheen, vaikka hän ei varmastikaan mitään nähnyt noiden kyynelien takaa. Hän avasi suunsa ja mies näki jotain eriskummalista. Suuri musta pallo värähteli tytön kielen päällä. Se ei ollut kieli lävistys sillä se näytti vain kasvavan.
Mies nousi seisomaan kuin kysyäkseen joltain olivatko he koskaan törmänneet vastaavaan. Aivan kuin koko kaupunki olisi juuri evakoitu. Mies kääntyi jälleen tytön puoleen. Hän näytti olevan tuskissaan. Musta pallo hänen suussaan kasvoi ja näytti kuin olisi voinut repiä tytön leuat auki. Hädissään mies päätti viedä hänet hammaslääkäriin. Hän kaappasi tytön syliinsa, mutta juuri silloin kupla puhkesi. Tyttö sylki ja yökki mustaa töhnää pois suustaan. Kun tyttö oli saanut kaiken suustaan ulos hän nousi seisomaan hymyili miehelle ja jatkoi matkaansa. Kaupunki kuhisi jälleen ihmisiä ja tyttö hävisi niiden sekaan. Mies jäi yksin seisomaan ja tunsi jotain kutittavaa kurkussaan.