Jumala~Mihin tämä elämä on matkallaan?

Kuljeskelin aurinkoisellaautiolla tiellä. Talon pihalta eteeni juoksi poika, joka kysyi: "Minne olet matkalla?" Vastasin etten tiennyt. Olin vain kävelyllä kauniista päivästä nauttimassa. Poika katsoi minua. Se alkoi tuntua häiritsevältä. "No minä menen nyt..." Sanoi pojalle. Olin jo jatkamassa matkaani kun poika tarttui minua kädestä. "Älkää menkö. Ei sitä tietä!Se ei tuo teille mitään. Onni on jossain aivan muualla. Rakkaus odottaa teitä jos jätätte menneen ja teette uuden sopimuksen. Hän rakastaa teitä jos vain annatte." Kummallista puhetta pienen pojan suusta. Rakkautta se ajoi minut kuitenkin ajattelemaan...Naista jota ennen rakastin.. Oikeastaan rakastan yhä...
Poika tarttui minua kurkkuun. "Juuri tuollainen vie teidät kauemmaksi Hänestä. Tehkää uusi sopimus ja jättäkää mennyt taaksenne. Tuolla tiellä ei ole teille mitään tarjottavaa. Pojan silmät hohtivat kirkkaan punaisina. Sain hädin tuskin huudettua apua. Rinnettä alas juoksi vanha koulutoverini. Hän halasi poikaa, joka irrotti otteensa. Hän hymyili minulle kuin enkeli ja kysyi: "Mitä kuuluu?" Juttelimme hetken niitä näitä kunnes asiat kääntyivät uskoon. Hänen silmänsä alkoivat hohtaa aivan kuten pojan.Hän sanoi kärkevästi: "Tiesitkö etteivät tuollaiset pääse taivaaseen" Se ei ollut asia mistä halusin juuri silloin puhua joten en sanonut mitään. Tunsin pojan kuristavat kädet jälleen kaulallani. Katsoin ystävääni apua pyytäen mutta hän sanoi vain: "En voi auttaa sinua ellet tee parannusta. Kulkemasi tie on väärä, mutta Hän antaa sinulle vielä tilaisuuden saurata pelastuksen tietä. Lupaat vain ettet enää katso taaksesi ja jätät kaikki tuollaiset ajatuksesi menneeseen." Hän ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen. Pojan ote hellitti. Juoksin.
Edessäni näkyi myrskyävä pilvi, mutta juoksin silti sitä kohti. Puita ja maa-ainesta lensi ympäriinsä. Hiekkaa meni silmiin ja pian oli vaikea päästä eteenpäin. Matala ääni kysyi: "Joko olet valmis luopumaan menneisyyden myrskyistä?" Kyyneleet silmissä sanoin olevani. Myrsky hellitti välittömästi. "Oletko valmis tuntemaan raukkautta?" ääni jatkoi. Siihen olin aina ollut valmis. "Lupaatko luopua menneistä tavoistasi ja antaa minun johdattaa sinua uudella tielläsi?" En ehtinyt vastata...
Tietä pitkin kävelivät kolme naista. Yksi nuori toinen keski-ikäinen ja kolmas vanhempi. He tulivat aivan luokseni ja katsoivat minua silmiin. He sanoivat yhteen ääneen: "Voit tulla meidän mukaamme. Meille sinun ei tarvitse luvata mitään." Nuorin jatkoi: "Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet" Tuuli tuntui jälleen voimistuvan. Keskimmäinen nainen sanoi: "Jos tulet mukaamme se on oma valintasi" Vanhin kertoi vielä:"Valintasi jälkeen olet vapaa mutta emme suosittele sinun palaavan enää tänne... Myrsky voi olla hirmuinen mutta voimme opettaa sinut selviämään siitäkin." Päätin seurata heitä. Tuntui paremmalta saada olla oma itsensä kuin tulla rakastetuksi.
Vaikka myrsky riehui ympärillämme meillä ei ollut ongelmia kulkea eteenpäin. Saavuimme rähjäisen talon luokse. Menimme sisälle ja narisevia portaita yläkertaan. Keskimmäinen nainen kysyi" Haluaako kukaan teetä" "Se kyllä maistuisi, kiitos" vastasin osin hämmennyksissäni. Vanhin nainen sanoi vielä jotain mutta sitä en muista...

Rakkauden tunnustuksia

Istuimme iltaa kaveriporukalla. Puheeksi tulivat kauneusihanteet. En ole koskaan ollut oikein tyytyväinen itseeni. Yhtäkkiä seisoit edessäni. Huuleni muotoilivat sanoja "Olenko kaunis?" Katsoit minua hetken hymyillen. Tartuit olkapäistäni kiinni hintelillä käsilläsi, siirsit niitä kylkiäni pitkin alemmaksi. Menin siinä hetkessä aivan sekaisin. Tartuit leukaani ja tajusin avata silmäni. "Olet aivan tajuttoman kaunis ja täydellinen" sanoit ja suukotit minua ensimmäistä kertaa




Seisoin oven takanasi kukkakimppu kädessäni täristen. Olin kirjoittanut korttiin "Olen ajatellut sinua liiaksi<3", siltä varalta etten saisi sanotuksi sitä. Käteni hikosivat entisestään. Ovikello pirahti. Oven takaa kuului askelia. Ovi avautuis ja kurkistit yöpuvussasi sen raosta. Olit ollut päiväunilla. Lehahdin aivan punaiseksi ja ojensin sinulle kimpun. Katsoit sitä ja luit kortin. En sanonut sanaakaan en voinut lähdin vain astelemaan ulkoovea kohti. Huusit perääni "Minäkin olen ajatellut sinua"




(mikähän tässä taas mättää ._. näitä oli samana yönä vaikka kuinka monta mutta näistä nyt toistaiseksi sai jotian tolkkua >_<)

Toisen asunnossa

Olimme menossa kavereiden kanssa juhlimaan. Matkalla törmäsimme pariin tyyppiin ja oli jonkun loisto idea lähteä heidän matkaansa jollekin asunnolle. Asunto oli jo valmiiksi sekaisin. Ei sillä että olisimme siinä kunnossa kukaan siitä välittäneet. Ilta sujui ilman suurempia ongelmia kunnes asunnon todellinen omistaja saapui paikalle.
Susimainen mies karjui ja riehui ympäriinsä. "Mitä helvettiä täälä tapahtuu! Teitä ei olla kutsuttu joten painukaa hiiteen." Kukaan ei vastannut. "Näytänkö tietä vai osaatteko itse..." hän ärjyi meille ja ihan syystäkin, olimmehan luvatta hänen asunnossaan. Hän viskoi tavaroita, mutta kukaan ei silti liikkunut minnekään. Seisoimme kaikki paikoillamme kuin lattiaan naulattuna. Sain vaivalloisesti jalkani ylös ja suuntasin parvekkeelle. Näin ikkunan läpi kun tuttavani luuhistuivat verisinä miehen ympärillä.
Pieni poika käveli huoneeseen ja nyki miestä shortsin lahkeesta. "Isi mulla on nälkä" Mies hengitti raskaasti ja käänsi katseensa sitten minuun. Henkeni pysähtyi siinä hetkessä. Mies nosti sormensa ja asoitti minua sanoen: "Voit syödä hänet" Poika kääntyi katsomaan ja lähti kulkemaan minua kohti reippaasti. Mies seisoi yhä olohuoneessa tasaten hengitystään.
Ainoa pakotieni oli kiivetä viereiselle parvekkeelle kaiteen yli ja toivoa että joku sieltä tulisi avaamaan. En aikaillut ja olin jo turvallisesti toisella parvekkeella kun pikku poika avasi sen oven. Miten kummassa hän pääsi toiseen asuntoon. Hän tarttui käteeni ja johdatti minut sisälle. En osannut muutakuin seurata.
Mies laittoi television päälle, sieltä tuli lasten ohjelmia. Poika istuutui television eteen rauhallisena. Sitten mies meni sanottamasti jääkaapille. Sieltä hän huusi "jugurttia ei oo otatko muroja" Poika vastasi isälleen "Sopii" Valkoiseen yömekkoon pukeutunut nainen astui huoneeseen hieroen silmiään. Mies otti hänet vastaan hymyillen. Hän syleili ja suteelli pitkään naista ja palasi sitten aamupalan laittoon keittiöön.
Arkisesti perhe suoritti aamutoimensa ja painoi oven kiinni lähtiessään. Jäin seisomaan yksin hillityn modernisti sisustettun asunnon parvekkeen oven eteen. Keskipäivän aurinko loisti parvekkeelta keskelle olohuonetta missä seisoin, paikoillani.

Mustavalkoisia kuvia

Asuin pannuhuoneessa Herrani armosta. Pieni rasia ja vaatteet ylläni olivat ainoat mitä omistin. Kuljeskelin ahtaita kujia sinne tänne.. Minulla oli joutoaikaa, toisinkuin muilla, tärkeillä henkilöillä. Pyrin vöistelemään minuun kohdistuvia halveksivia katseita. Kadut kuhisivat ankean värittömiä kasvoja ja olivat täynnä juoruja. Ystäväni tekivät kovasti töitä selvitäkseen, minulla ei ollut enää mahdollisuutta. Astelin harmaan massan seassa tottuneesti, sinne oli moni eksynyt ja kadottanut jopa itsensä.
Joku ripusti käitäville mustavalkoisia kuvia, ne olivat mielestäni kauniita ja mielenkiintoisia. Tarkastelin niitä aikani kuluksi. Jokainen niistä tuntui kertovan aina jotain uutta. En tiedä mistä ne tulivat tai minne ne menivät, mutta aina löytyi yksi jonka kohdalla pystyi uppoutumaan, kuin toiseen todellisuuteen.

Sitä hallitsi kaunis Kuningatar. Olin nähnyt hänet vain kerran, mutta silloin jo tunsin hänen sykähtelevän lämpönsä. Sellaista tunnetta ei voisi ikinä kuvitella olevan Herrojen maailmassa. Kuningatar antoi minun elikkiä valtakuntansa halki puksuttavalla junalla. En muista milloin minulla olisi viimeksi ollut niin hauskaa. Sain silloin tärkeän tehtävänkin. Valitettavasti aina heidän päivänsä valjetessa, minut vietiin hopeinkoristelluilla vaunuilla takaisin Herrain maailmaan.
Halusin näyttää ystävillenikin, minkä onnen olin löytänyt. Eräänä vapaapäivänä sovimme tapaamisen leipomon taakse, niinkuin Kuningattareni oli ehdottanut. Hän oli selvästikin ilahtunut, kun näki ystäväni saapuvan. Sitä hymyä en unohtaisi koskaan. Hän ohjasi meidät puutarhaansa, missä pyötä oli katettu koreammin kuin mikään ikinä näkemäni. Söimme hyvällä halulla. Ystävänikin tuntuivat viihtyvän. Kuningatar kyseli heiltä elämästä, mitä elimme kuvan toisella puolella. Se tuntui kiinnostavan häntä kovasti.
Aika kului. Kun kaikki ruoka oli syöty ja hieman leävtty, Kuningatar ohjasi meidät junaansa. Jokainen sai oman tehtävänsä ikänsä ja taitojensa mukaan. Oi miten huomaavainen Kuningatar hän onkaan mnietin ihastuksissani. Ystäväni hämmästelivät hetken tilannetta, mutta tekivät sitten työtä käskettyä, niinkuin meille oli toisella puolella opetettu.
Olin onneni kukkuroilla. Kaikki tuntui olevan viimeinkin hyvin ja asettuvan kohdilleen. Ystäväni olivat kuitenkin erimieltä. En voinut käsittää miten ihmeessä he muka kaipasivat Herrojen maailmaa kun Kuningatar pystyi antamaan heille kaiken saman ja enemmänkin. He valittivat ja väittivät minua sokeaksi, mutta Kuningattaren halventaminen oli minulle viimeinen pisara, joten tapoin heidät.
Tuut tuut ja iloisesti verestä kimalteleva juna jatkaa matkaansa tasaiseen tahtiinsa ympäri valtakuntaa Kuningattareni iloksi, jonka tähden minäkin jaksan hymyillä ja maalailla mustavalkoisia kuvia onnestamme Herrain maailmaan, josko saisimme pian taas seuraksemme uutta verta.

Täydellinen paikka on olemassa

Löysin tien paikkaan täydelliseen. Paikkaan missä on kaikkea, jos oikein ajattelee. Siellä ei ole ketään, mutta siellä on kaikki. Kuvittele: Sinä pyörit. Maailma vilisee silmissäsi sinulle ja tulee paha olla siinä vauhdissa. Sulje silmäsi, pidä kiinni ja halaa sinulle tärkeää henkilöä. Vaikka maailma ympärilläsi ei pysähdy, se näyttää rauhalliselta.
Menkää yhdessä mustaan tunneliin, jonka matkallekin pääsy vaatii voimia ja uskallusta. Olkaa tie toisillenne, sillä maailman omat portaat eivät yksin riitä. Niitä on liian harvassa ja ne harvatkin tuhotaan.

Vain entiseen on luottamista sanotaan...

Luonasi mieleni tekee olla heikko, jotta syliisi sulkisit.
Se ei ole totta, työnnät pois.
Kaukana mieleni vahviistuu, jolloin taputat päätäni.
Se on totta, vedät luoksesi.

Vain entiseen on luottamista sanotaan.

Miksi sitten on niin, että kaikki unohtivat syntymäpäiväni. Jopa minä itse. Kun sitten huomasin illansuussa tämän erheen tapahtuneen, lähdin kiukkuissani ulos kävelylle. Matkalle jolle ei olisi ehkä pitänyt lähteä. Kävelin, kävelin ja kävelin ohi suurten kauppojen kohti moottoritietä. Autot suhisivat ohitseni. Kukaan ei pysähtynyt onnittelemaan. Kiukkuisuus oli jo laimentunut kun saavuin keskiajalle.
Kenkäni olivat kuluneet kävelystä joten oli ihan samantekevää olivatko ne jalassani vai eivät. Muurin luona ne piti kuitenkin jättäää pois. Kävelin portista sisään eikä kukaan sanonut mminulle mitään. Miksi olisi sanonutkaan, enhän minä tuntenut ketään. Viihdytin itseäni kuljeskelemalla kaduilla, pitkillä kivisillä kapeilla kaduilla. Mietin miltä tuntuisi asua jokaisessa talossa. Millaisia ne olivat sisältä ja millaisia niistä tulisi jos valinta olisi minun, mutta se ei ollut.
Hämmennyin suuresti, sillä silloin joku takanani kutsui minua nimeltä. Käännyin katomaan. Kalpea mustatukkainen tyttö vilkutti minulle iloisesti. Menin epäröiden hänen luokseen. Hän hyppäsi kaulaani, jolloin tunnistin hänet. Tai oikestaan hän vain tuntui tutulta. Tuo lämpö jota en koskaan unohtaisi. Se lämpö joka oli auttanut minut tähän missä nyt olin. Tyttö irrotti otteensa ja katsoi minua suoraa silmiin. Hänen ei tarvinut edes sanoa sitä. Olin myöhässä.
Anteeksi kuinka minä saatoin olin niin vihainen ja sitten sitten vain unohdin. Olen niin pahoillani. Onko jo liian myöhäistä? Kyyneleet valuivat porkiani pitkin. Itkin, itkin ja itkin ohi ihmisjoukkojen kohti juhla paikaa. Tulimme ovelle ja tyttö ojensi minulle nenäliinan. Kuivasin kyyneleeni ja menimme sisälle. Sisällä oli hämärää eikä ketään ollut kotona. Odota tuossa kunnes rauhoitut, tyttö osoitti kärryä huoneen nurkassa.
Mieleni harhaili menneessä. Kaikkea sitä voikin elämän aikana tapahtua. Jossain vaiheessa olin kuitenkin nukahtanut ja havahtuin vasta siihen kun kärry törmäsi kiveen. Aurinko porotti jo korkella taivaalla. Missä... Aloin sanomaan. Kukaan ei vetänyt kärryjä, sillä oikeastaan työnsin niitä itse.
Taas tätä pahuksen unissa kävelyä!

Miten käy kun pelaat elämäsi väärin?

Olen mies ja valitsen kukon.
Olen nainen ja valitsen kanan.
Olen mies ja valitsen tipun hyväksikäytettäväksi.
Olen nainen ja valitsen tipun syötäväksi.

Laitos, missä harjoitellaan omatoimista itsekuria.

Herään aamulla ja menen jääkaapille. Minun nimelläni varustettu maito purkki on tyhjä. Alan laskea: yksi, kaksi, kolme, neljä... Viereeni juoksee mies hädissään selittäen: "Se... se olin minä. Minä join maitosi, mutten tee sitä enää. Katso, leikkasin sormeni pois. Nyt varmasti muistan, aivan varmasti muistan!"
Tämä paikka on naurettava. Miksi minä olen täällä. "Samasta syystä kuin minäkin, se on kohtalo jonka valitsimme väärin." Kohotan katseeni, edessäni seisoo ihastuttavasti hymyilevä nainen. Hän jatkaa " Se olen minä. Minä, joka rakastan sinua. Katso, revin sydämeni irti, etten tekisi sitä enää... Mutta silti... minä..."