Kuunteletko koskaan kuinka pakkanen suukottelee ikkunoita juuri ennen ensilumen satamista.
Lumikuningatar on jo matkalla. Pakkaslapset tekevät hänelle tietä ja koristelevat ikkunoita kukkasilla. On aika vehreydet mennyt jo ja puut haukottelevat ruskapuvuissaan. Lumikuningatar tuo niille tullessaan puhtoiset valkeat yöpaidat ja peittelee ne lempeästi pehmoisella vilteillä. Kukaan ei jää huomioimatta rakastavalta äidiltä joka hautaa miestään. Niin surullinen on hän, mutta silti toivoa täynnä. Kun koko metsä on kristallein, helmin ja nauhoin koristeltu pitkään lepoon, alkavat yön tanssiaiset. Lapset pakkasen pyörivät tukat hulmuten. Waan kuka uskaltaakin keskeyttää karkelon kohtaa julman kohtalon…
Tähdet ja revontulet
nuo kylmän valtiaan alamaiset
loistavat muistuttaen talven ihmeistä,
Piakkoin saapuvasta lämmöstä
Astuu askeleet hangen yllä maata vahingoittamatta,
pintaa puhtoista lainkaan koskematta.
Nyt on aika levon ja haaveiden.
Aika hiljaisuuden ja uusien alkujen.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Usvaneito
Makasin sängylläni tuijotellen kesätaivasta, koska en vaan saanut unta. Pilvet lipuivat ohitse muuttaen muotoaan. Yö oli lämmin vaikka auringon viime säteet olivat jo kaikonneet aikapäiviä sitten. Mietin alkavaa kesää ja kaikkia kivoja asioita mitä olin sen varalle suunnitellut. Jäätelöä pitäisi syödä ainakin ihan liikaa!
Äkillinen tuulen puuska pysäytti ajatukseni reväyttäessään ikkunan auki. Menin sulkemaan sen kun tajusin että oli tullut nopeasti kamalan kylmä. Olin nostamassa itselleni vara peittoa kun katseeni osui jälleen ikkunaan. Siellä hohti jokin. Sinertävä hahmo leijui ilmassa ja suuntasi suoraan ikkunaani. Jalkani jäätyivät paikoilleen ja hengitykseni höyrysi. Hahmo alkoi muistuttaa ihmistä, pikku tyttöä kunnes se pudotti korkeuttaan aivan pari metriä ikkunanni päästä ja katosi.
Lämpö palasi paikoittain kehooni ja istahdin sängyn laidalleni tuijottaen yhä ikkunaan.
Olinko jo unessa, eihän lenteleviä pikku tyttöjä voinut olla. Mietin kuumeisesti. Voisinko olla niin väsynyt, että hourailin jo omiani. Sama kylmyys palasi yhtä nopeasti kuin oli äsken kadonnutkin ja ikkunani alta alkoi siintää vaalean sinertävää valoa.
Esiin tulivat vaalean sinikiharaiset hiukset, sitten pää ja vaalea kaapumainen mekko. Siinä leijui pikkuinen tyttö usvan keskellä ja tuijotti minua syvän sinisillä silmillään suoraa sydämeen. Tytön kasvot olivat melko surulliset. Se kallisti päätään ja kosketti valkoisella kädellään ikkunaan. Kohta johon sen käsi osui muodosti kauniita jääkukkia. Tajuamatta mitä tein astelin aivan ikkunan eteen ja kohotin käteni tytön kättä vasten. Tytön käsi suli lasista läpi ja pian koko neiti leijui huoneeni sisäpuolella.
Olin aivan hämilläni, mutta tyttö vain hymyili vienosti ja istahti tuolilleni. Seisoin tytön vieressä pystymättä irrottamaan katsettani hänestä. Hohde hänestä hieman laantui ja pystyin erottamaan kalpeassa ihossa ruhjeita. Kaulan kohdalla oli erityisen pahan näköinen arpi aivan kuin häntä olisi kuristettu. Tyttö huomasi selvästi että katselin hänen kaulaansa ja muuttui apeammaksi. Se tuijotti jalkojaan ja niitä piettämiä resuja valkoisia sukkia. Jotain kamalaa oli tapahtunut tuolle suloiselle olennolle. Astuin askeleen eteenpäin lohduttaakseni häntä, mutta tyttö tuojotti minua pikaisesti niin uhmakkaan itsevarman näköisenä etten voinut muuta kuin perääntyä istumaan sänkyni laidalle.
Siine me sitten istuimme reilun aikaa, enkä edes tajunnut ihmetellä, mitä oli tapahtumassa. Huoneen viileys ei enää häirinnyt minua vaikka se oli haudannut koko ikkunan huurun peittoon. Äkisti sain päähäni kysyä tytöltä jotain ja kun sain kurkkuani hieman selväksi kysyin: "Mikä teidän nimenne on?" Tyttö nousi seisomaan silmän räpäyksessä tai niin paljon kuin sitä seisomiseksi voi sanoa. Hän leijui noin kymmenen sentin päästä lattiasta ikkunaan päin kääntyneenä. Säikähdin, että tyttö oli lähdössä, mutten kyennyt tekemään elettäkään sen estämiseksi. Hän nosti jälleen pienen kätensä ikkunalasia vasten, mutta tällä kertaa se ei jäätynyt vaan alkoi sulaa. Sulaneet kohdat muodostivat kirjaimia... "U...S...VA... K...U...K..KA" Lausuin Sekö on nimesi. Tyttö käännähti minuun ja nyökkäsi. Silloin auringon ensi säteet alkoivat paistaa ikkunasta ja Usvakukkani alkoi haihtua näkyvistä. Erotin hänet vielä hetkisen katselemassa aurinkoa päin. Hän sulki silmänsä ja viimeisetkin ääriviivat hänestä hävisivät.
Äkillinen tuulen puuska pysäytti ajatukseni reväyttäessään ikkunan auki. Menin sulkemaan sen kun tajusin että oli tullut nopeasti kamalan kylmä. Olin nostamassa itselleni vara peittoa kun katseeni osui jälleen ikkunaan. Siellä hohti jokin. Sinertävä hahmo leijui ilmassa ja suuntasi suoraan ikkunaani. Jalkani jäätyivät paikoilleen ja hengitykseni höyrysi. Hahmo alkoi muistuttaa ihmistä, pikku tyttöä kunnes se pudotti korkeuttaan aivan pari metriä ikkunanni päästä ja katosi.
Lämpö palasi paikoittain kehooni ja istahdin sängyn laidalleni tuijottaen yhä ikkunaan.
Olinko jo unessa, eihän lenteleviä pikku tyttöjä voinut olla. Mietin kuumeisesti. Voisinko olla niin väsynyt, että hourailin jo omiani. Sama kylmyys palasi yhtä nopeasti kuin oli äsken kadonnutkin ja ikkunani alta alkoi siintää vaalean sinertävää valoa.
Esiin tulivat vaalean sinikiharaiset hiukset, sitten pää ja vaalea kaapumainen mekko. Siinä leijui pikkuinen tyttö usvan keskellä ja tuijotti minua syvän sinisillä silmillään suoraa sydämeen. Tytön kasvot olivat melko surulliset. Se kallisti päätään ja kosketti valkoisella kädellään ikkunaan. Kohta johon sen käsi osui muodosti kauniita jääkukkia. Tajuamatta mitä tein astelin aivan ikkunan eteen ja kohotin käteni tytön kättä vasten. Tytön käsi suli lasista läpi ja pian koko neiti leijui huoneeni sisäpuolella.
Olin aivan hämilläni, mutta tyttö vain hymyili vienosti ja istahti tuolilleni. Seisoin tytön vieressä pystymättä irrottamaan katsettani hänestä. Hohde hänestä hieman laantui ja pystyin erottamaan kalpeassa ihossa ruhjeita. Kaulan kohdalla oli erityisen pahan näköinen arpi aivan kuin häntä olisi kuristettu. Tyttö huomasi selvästi että katselin hänen kaulaansa ja muuttui apeammaksi. Se tuijotti jalkojaan ja niitä piettämiä resuja valkoisia sukkia. Jotain kamalaa oli tapahtunut tuolle suloiselle olennolle. Astuin askeleen eteenpäin lohduttaakseni häntä, mutta tyttö tuojotti minua pikaisesti niin uhmakkaan itsevarman näköisenä etten voinut muuta kuin perääntyä istumaan sänkyni laidalle.
Siine me sitten istuimme reilun aikaa, enkä edes tajunnut ihmetellä, mitä oli tapahtumassa. Huoneen viileys ei enää häirinnyt minua vaikka se oli haudannut koko ikkunan huurun peittoon. Äkisti sain päähäni kysyä tytöltä jotain ja kun sain kurkkuani hieman selväksi kysyin: "Mikä teidän nimenne on?" Tyttö nousi seisomaan silmän räpäyksessä tai niin paljon kuin sitä seisomiseksi voi sanoa. Hän leijui noin kymmenen sentin päästä lattiasta ikkunaan päin kääntyneenä. Säikähdin, että tyttö oli lähdössä, mutten kyennyt tekemään elettäkään sen estämiseksi. Hän nosti jälleen pienen kätensä ikkunalasia vasten, mutta tällä kertaa se ei jäätynyt vaan alkoi sulaa. Sulaneet kohdat muodostivat kirjaimia... "U...S...VA... K...U...K..KA" Lausuin Sekö on nimesi. Tyttö käännähti minuun ja nyökkäsi. Silloin auringon ensi säteet alkoivat paistaa ikkunasta ja Usvakukkani alkoi haihtua näkyvistä. Erotin hänet vielä hetkisen katselemassa aurinkoa päin. Hän sulki silmänsä ja viimeisetkin ääriviivat hänestä hävisivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
