Yö saapuu hiljakseen,
tähdet syttyvät.
Nuo tiedolliset tähtöset eivät kerro tietojaan,
tuikkivat vain pirullisesti.
Kuukin ymmärtäväisesti möllöttää,
hymyilee.
Kukaan niistä ei kerro mitään,
eivät koskaan nuo kurjat.
Kaikkitietävätkö muka ovat olevinaan, pah.
Eivät edes minulle näin komealle,
oranssinkiiltävä on turkkini.
Olen varmasti parempi kuin nuo tuolla ylhäällä.
Juoksen kovempaa kuin kukaan maan päällä.
Mutta nuohan eivät ole maassa,
vaan taivaalla tuolla kaukana.
Ehkä heillä on omat lakinsa.
Siellä kaiken tieto on vain se,
että tietää olevansa olemassa.
Voi sinua, et tiedäkään kuinka uljas tiedämme sinun olevan.
Emme tiedä vain omasta olemisestamme,
vaan kaiken elollisen ja elottoman.
Täällä me vain möllötämme,
sytymme,
sammumme ja sytymme taas.
Aika kuluu ja täällä asiat muuttuvat vain hieman.
Heinä on kaikkien tallottavana.
Katso kuinka vihreänä ja terveenä se nousee joka kevät raskaan lumen alta taas kukoistamaan
ja pehmentämään maata.
Tarjoaa suojan pienille madoille.
Vaikka mitäpä sinä olisit matoja pahemmin huomioinut.
Oletko muuten koskaan ajatellut miltä muista eliöistä siellä maailmalla tuntuu?
Oletko?
Ajatteletteko te koskaan muita?
Olette muka niistä oppaita jotka johtavat?
Mitä olette minua neuvoneet?
Kertokaa se, kertokaa.
Minä rakastan teitä kaikkia.
Vaan ette rakasta minua ja olen onneton.
Oi, siksi olen niin onneton.
Onnettomampi kuin kukaan missään maailman kolkassa,
saatikka sitten siellä taivaalla ylhäällä,
jossa kaikki tietävät kaiken.
Haluaisin niin olla luonanne.
Pääsenkö sinne koskaan?
Ei, en ole tarpeeksi viisas päästäkseni tähdeksi.
Pystyisitkö olemaan salaisuuksiasi vailla?
Olet niin salaperäinen.
Pidät kaiken itselläsi.
Hankkisit ystäviä,
kyllä he rakastaisivat sinua.
Et vain huomaa.
Lojut omassa mudassasi.
Ei sitä mutaa oikeasti ole.
Kuvittelet olevan.
Olet ovela, keksit kyllä.
Olet aina keksinyt.
Selvität tiesi tähtiin sitten kun on sen aika.
Vaan älä vielä luovu unelmista,
älä salaisuuksista,
tunteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti