Kissanpäivät

Yksin mustavalkoisessa yksiössäni. Idyllinen keskustalähiö, missä lähikauppa ja ihmiset etenevät arkisesti suorittaen rutiininsa. Minun yksiössäni on huone ja keittokomero. Patjani lattialla kuhisee kissan pentuja. Se oli vain vahinko. Osanssit, harmaat, valkoiset, raidalliset, läikikkäät ja mustat. Nappaan pentua niskasta. Se sulkee silmänsä ja vikisee. Sen nahka venyy ja tiukennan otettani. Näin emäntäsi kohtelee sinua. Ja se vikinä loppuu nyt. Väännän kissalta niskat nurin ja se veltostuu kun pudotan sen lattialle. Helpotuksen hymähdys ja käkikello lyö puoli yksi päivällä. Kukkuu. Eräs pennuista kathastaa kelloon leikkisästi. Seuraavaksi on sen vuoro. Nostan pennun syliini ja menen sen kanssa parvekkeelle. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Aukaisen parvekelasit ja heitän pennun railulla kaarella alas asfalttiin. Se sätkii kunnes seuraava auto tekee siitä viimein lopun. Pentu pennun jälkeen katu täyttyy kituvista pennuista, suolista, verestä ja pullistuneista silmistä. Helpotus on suuri kun ilta sateen turvin olen saanut kaikki askareeni loppuun ja hyppelen laulellen ulkosalla. Sammakot kurnuttavat kanssani, mutta epävireiset saavat vahingollisen kohtalon. (aamulla herätessä ei ollut yhtään hyvä olo)

skorpioni sänkyni alla

skorpioni sänkyni alla pieni mustaan kuoreensa naamioitu mutta se on siellä varmasti on naamionaan tuttu ystävällisyys yritän päästä siitä eroon mutta se tarttuu käteeni ja iskee piikkinsä ranteeseeni se sattuu veri valuu kädestäni ja pisatar tipahtelevat maahan se ei irtoa vaikka yritän riuhtoa sitä enemmän ja enemmän juoksen kauhun kyyneleet silmissäni ulkomovelle ei mitään ei ketään se vain tiuksentaa otettaan ulkona tartun siihin kaikin voimin ja viimein! se irrottaa otteensa ja lentää kauaksi kadun toiselle puolelle tekee kipeää ja jälki on epämielyttävä sitä kirvelee..

Makasimme sängyllä. Sinä minun sylissäni. Kuiskasit hiljaa: "muista että sanon viiden vuoden päästä että rakastan sinua" "Muistutan" vastasin ja hymyilin vaikket sitä nähnytkään niin tiesin että tunsit sen. Painoit silmäsi kiinni ja olit aivan hiljaa. Minäkin rakastan sinua olin sanomassa kun huomasin kätesi kylmenevän. Et enää hengittänyt. Ravistelin sinua, mutten saanut sinusta irti elettäkään.
Olit kuollut niinkuin sanoit. 21-vuotiaana huomenna täyttäisit 22. Miksi juuri nyt. Miksi tänään. Miksi noiden sanojen jälkeen.
Kädessäni oli puhelin. Mitä minun pitäisi tehdä. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Puhelin leijui pois kädestäni ja tunsin ympärillänni lämmön.Olin varma että se olit sinä, et ollut vielä poissa. Olit lähelläni ja halasit minua vaikken voinut enää sinua nähdä. Laitoit musiikin soimaan, se oli lempi laulusi. Nostit minut ilmaan ja tanssimme hetken "It´s going to be fine night to night it´s doing to be fine day tomorrow" musiikki soi. Sitäkö halusit minulle sanoa. LAskit minut alas. Laitoit tee veden kiehumaan. Esillä oli vain yksi muki ja vadelmatee pussi. Eihän sinua enää ollut. Kyyneleen vierivät poskilleni. Vadelmatee sai sinut aina rauhoittumaan ja hymyilemään.
Tunsin kuinka seisoit edessäni. Kiedoin sinut vilttiin että saisin sinut nähdä veilä edes jotenkin konkreettisesti. Edessäni leijui peitto. Nostin sitä, jotta näkisin "kasvosi" mutta näinkin sielusi tummansinisen ja hyvin vanhan. En ollut enää yhtään varma olitko se sinä. Huone tuntui kylmenevän, mitä jos jokin toinen henki oli kaapannut sinut ja jos tämä olento vain pilaili kustannuksellani. Sain kuitenki jostain rohkeutta. Astuin askeleen kohti. "Lumida, oletko se sinä?" samassa se hävisi ja viltti valahti lattialle.
Kuulin äänesi sängyltä. Haukoit henkeä ja olit itkuinen. Viimein sait sanottua "Sinä teit sen" En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Huomasit sen selvästi ja päätit ilmeisesti kerrankin antaa minulle heti suoran vastauksen. "Pelastit henkeni, kuolema oli aivan askeleen päässä, mutta nyt olen herännyt viimein Lumidana eloon"

Kommunisti unet ovat paha enne

Herään 8:50 virkeänä uuteen päivään. Kaikki on niinkuin ennenkin, vain Kekkosen eteisen lasioven läpi kuultaa punainen väri. Alan epäillä ettei kaikki olekaan niin normaalisti. Pappa katsoo televisiota ja Muori on aamu kahvilla.

Avaan oven varovasti ja siinä Hän istuu punaisissa housuissaan, punainen paita päällään ja hymyilee hillittömästi. Nostan käteni ja huudan "KOMMUNISTI KOMMUNISTI KOMMUNISTI" mutta kukaan ei vaikuta näkevän tai kuulevan sitä.

Pappa vaihtaa kanavaa ja jatkaa nuokkumistaan tuolissaan. Muori kääntää aamulehden sivua ja nappaa suklaapalan kahvin lisukkeeksi. Minä itken enkä ole enää yhtään virkeä. Mikään ei ole niinkuin ennen.

Mitä jos saisit tietää sen, minkä valinnan jätit tekemättä. Minkä hetken kohdalla elämäsi otti tämän suunnan toisen sijaan.

Isä ja poika purjehtivat myrskyssä. Toivoa ei juuri enää ollut. Purjeet olivat repaleiset ja miehistöä oli jäljellä enää neljä hiedän lisäkseen. Muut olivatantautuneet aaltojen syleilyyn. Taivas kieltäytyi itsepäisesti selviämästä. Oli vain ajan kysymys, koska he kaikki kohtaisivat maailmojen laidalla. Yksi mies ei kestänyt ja "pelastautui heti". Toinen mies menetti järkensä ja jäi pyörimään ympyrää. Kolmas mies ei välittänyt ja istuu tyynesti paikoillaan. Viimeinen mies luotti korkeampaan... Isä kertoi pojalle salaisuuden ja muutti kaiken!

Isä, jonka kello ei soinut
Poika, joka ei koskaan päässyt uimakouluun
Äiti joka ei kuollut
Sisko, joka syntyi?

Ensilumi oli satanut ja äiti hääräsi aamiaisen parissa keittiössä. Isä huolehti lapsille vaatteet. Aamiaisen jälkeen perhe meni pihalle. Isä teki lumityöt. Äiti rakensi lasten kanssa lumilyhtyjä. Illalla koko piha sädehti ja otti vastaan tulevan vuoden lupauksineen.

Uljas ritari

Nousin vuoteestani ja menin parvekkeelle katselemaan aamu aurinkoa. Lämpimät auringon säteet kutittelivat kasvojani. Katsoessani horisonttiin eritin aluksi vain pienen lähenevän hahmon. Hain huoneestani kiikarin ja selvisin että tuo hahmo oli uljas prinssi. Hän ratkasti risulla ja oli tulossa suoraa kohti linnaani. "Oi viimeinkin joku tulee pelastamaan minut tästä kurjasta maailman kolkasta" ajattelin.
Kun prinssi oli päässyt vuorenjuurelle missä linna sijaisti hän alkoi pälyilemään ylöspäin. Heilutin hänelle valkeaa näneliinaa ja hän alkoi kiipeämään rinnettä kohti parvekettani. Hänen tummat hiuksensa hulmusivat tuulessa ja vahvat kätensä raivasivat hänelle tien luokseni.
Viimein hän oli parvekkeellani. Sydämeni pamppaili hullunlailla. Siinä hän nyt oli ja aikoi sanoa jotain. Menin vaistomaisesti lähemmäs jotta kuulisin tarkasti hänen äänensä. Hengästyneesti ja hieman huohottaen hän sai sanotuksi "Anteeksi neiti, voisinko lainata teiltä alushousuja" En ollut osannut odottaa aivan tuollaisia sanoja hänen suustaan "tottakai tätä tietä valitkaa ihan mitkä haluatte" vastasin ja johdatin hänet vaatearkulleni.
Hän pyöritteli niitä, katseli ja venytti, mutta mikään ei näyttänyt mielyttävän häntä. "Miksi ne ovat kaikki niin... niin...sinistä ja röyhelöistä miksi?!" hän kysyi todellakin ihmiessään. Aloin selittämään hänelle: "Koska minä..." mutta hän keskeytti lauseeni tiukasti. "Ei ei mitään selityksiä. Minä otan nämä!" Hän kaappasi jotain laukkuunsa ja hyppäsi risun selkään.
Menin hänen peräänsä parvekkeelle, mutta sillä hetkellä hän oli jo kaukana hiekkapilven saattelemana ratsastamassa auringon laskuun...